Terveisiä Väinölästä

Hei vain kaikki pitkästä aikaa! Mukava huomata, että vaikka edellisestä kirjoituksestani on kulunut luvattoman pitkä aika, vierailijoita täällä on riittänyt silti. Suurin syy pitkälle kirjoitustauolleni on sentään iloinen. Alkuperäinen syyni blogin luomiselle nimittäin oli se, että Väinölän aamukahvien kautta voisin päivittää kotitaloutemme kuulumisia niillekin ystäville ja läheisille, jotka asuvat kauempana. Nyt vierähtäneen vuoden aikana olemme saaneet tavata näitä ystäviä ja tuttavia kiitettävän paljon. Kun lähdin tarkastelemaan kuluneen vuoden kalenteria, huomasin riemukseni, että joka ikinen kuukausi olemme saaneet tavata ja kahvitella ainakin muutaman ystävän, toverin, tuttavan tai sukulaisen kanssa. Mutta voi kun minulla on taas ikävä teitä kaikkia! Tulkaahan pian taas käymään!

Mutta nyt niitä kuulumisia! Meille kuuluu oikein hyvää ja pieni poikamme V on kasvanut hurjasti. Äidin vauvasta on siis kasvanut reipas ja toimelias poikaviikari, josta syyskuussa tuli myös päiväkotilainen. Kuten niin monessa muussakin perheessä, myös meillä tuota päiväkodin aloitusta odotettiin kauhun sekaisin tuntein. Ja aivan suotta! V viettää päiväkodissa vain muutaman päivän viikottain, mutta silti hoitopäivät rytmittävät mukavasti muutakin arkeamme. V on viihtynyt hoidossa hyvin, vaikka pitkien välipäivien jälkeen hän toisinaan kapinoi päiväkotiin menoa ensin kotona äidille ja vielä aamutuntien aikana välillä myös hoitotädeille. Päivien päätteeksi äitiä vastaan hoitopaikan pihamaalla juoksee kuitenkin iloinen ja reipas poika, joka lopun päivän aikana koettaa muistaa kertoa kaikki ne tärkeimmät ja kivoimmat hetket, joita tänään (omien sanojensa mukaan) "päivääkotissa" vietettiin tätien ja kevereiden kanssa.

Ja mitäs muuta? Ehkä hienointa on, että tällä hetkellä saan vastata kysymykseen "Mitäs teille nyt kuuluu?" sanoen: "Ihan hyvää. Sellaista TAVALLISTA perus arkea." Vielä viimeksi tänne kirjoitellessani epätavallinen arki olisi ollut huomattavasti korrektimpi ilmaus. Pieni lapsiperheemme on ollut turvallinen, rakastava ja kerta kaikkiaan siunattu perhe kyllä koko V:n elämän ajan, mutta vasta nyt voin todella sanoa, että arki alkaa tasaantua. Voisikohan äidin pian päättyvillä opinnoilla olla jotakin tekemistä asian kanssa?

Ja mitäs seuraavaksi olisi luvassa: Tänne ajattelin päivitellä lähi viikkoina vähän kuvakollaasia kuluneesta syksystä, juttuja Väinölän joulun odotuksesta ja lisäksi on luvassa muutama yllätyspostaus. Nämä postaukset tulevat sisältämään ripauksen joulutonttuilua. Eli ne ihan kirjaimellisesti pitävät sisällään yllätyksiä, jotka jatkavat Väinölästä joulukuussa matkaansa uusiin koteihin. ;)

mukavaa marraskuun iltaa sinulle!

terveisin Laura

Tervetuloa syyskuu!

On tämäkin. Ympärillä kaikkia harmittaa, kun kesä ja lämpimät säät loppuivat jo. Toki kesä on mukavaa aikaa, mutta meidän perheessä otetaan kyllä jo riemulla syksy vastaan. Tässä talossa ei liiemmin kaivata noita yli 24 let's go -asteita, vaan me arktiset lapset tykätään niiiiiin paljon enemmän tästä, kun ilmat viilenevät.

Lisäksi syksy voi parhaimmillaan olla ihan valtavan kaunista aikaa. Toivottavasti lehdet jaksaa riippua puissa vielä sen verran, että niiden väriloistosta saa nauttia pitkälle yli syyskuun. V on nauttinut viime päivät ehkä eniten seikkailuista omalla takapihalla. Hassua, mutta tämä pieni mies näyttää vasta hoksanneen, että tuossahan on ihan ikkunan takana vaikka kuinka mielenkiintoinen metsäkaistale, jossa riittää tutkittavaa moneksi päiväksi.

Vireyttä syksyyn meillä on lähdetty hakemaan myös lenkkipoluilta koko perheen voimin. Tähän asti olemme juosseet M:n kanssa lähinnä erikseen (eikä vähiten siksi, että suoraan sanottuna en pysy M:n perässä millään). Joitakin viikkoja sitten kokeilimme, tulisiko meistä edes suhteellisen tasavertaiset lenkkeilijät, jos M:n eteen laitettaisiin 22kg tavaraa: eli lastenvaunut ja pieni poika sinne istumaan. Kokeilu osoittautui tosi hyväksi ideaksi, ja nyt ollaan jo monina iltoina lähdetty yhdessä ulos juoksulenkkareissa. Isin ja äidin lisäksi näistä lenkeistä nauttii myös V. Näitä paikallisia lenkkimaisemia kelpaa vaunuistakin katsella.

Voitin tässä taannoin blogiarvonnan Johannan blogista: Jos sun lysti on - käsityöblogi

Näiden ihanan pehmeiden lankakerien, ja maistuvan valkoisen teen kera kelpaa päättää yksi jos toinenkin sateinen syysilta.

Näissä merkeissä meillä on otettu nyt syksy innolla vastaan. Mistä sinä syksyssä nautit?

parhain terkuin
-Laura

Näitä päiviä lisää kiitos!

Onkohan tässä blogissa vielä yhtäkään sellaista postausta, jossa en valittelisi kiireestä? Ei taida olla. Vaikka tämä näyttääkin kuvien perusteella tällaiselta "olen aloittanut elämäntaparemontin" -tyyppiseltä kirjoitukselta, kyse ei ole siitä. (vaikka semmoinenkin varmaan olisi paikallaan) Sen sijaan kyseessä on lyhyt kooste meidän eilisestä päivästä, joka oli kaikkea sitä, mitä olen jo pitkään kaivannut: kiireettömyyttä, ystäviä, liikuntaa ja aikaa perheen kesken.

Aamu alkoi normaaliin tapaan jo ennen kahdeksaa, kun V päätti, että myös äidin on aika herätä. Sen sijaan, että olisimme nousseet tuosta saman tien aamupuuron keittoon, nappasin samsungin tyynyn alta, ja nostin pojan viereeni katselemaan youtubesta traktorivideoita siksi aikaa, että myös äiti jaksaa herätä. (Ihan kaikille taaperopoikien äideille tiedoksi: John Deere, Massey Ferguson ja Valmet toimivat aina!)

Traktorit jaksoivat ihmetyttää miestä siinä määrin, että sain paitsi keittää, myös syödä oman puuroni ja juoda kahvini kaikessa rauhassa. V:n aamupalahetken jälkeen meillä oli ilo saada oma kummityttöni ja hänen rakas äitinsä kylään<3 Koko aamupäivä ennen päikkäreitä menikin vauhdikkaasti leikin ja jutustelun merkeissä.

Yleensä M:n saapuessa kotiin meillä tehdään työnjako siitä, kumpi tekee seuraavaksi mitäkin. Jos toinen laittaa tiskit ja pyykit, niin toinen sillä aikaa ruokkii pojan ja vaihtaa hänelle myös vaipan. Sitten lähdetään kauppaan, tai imuroidaan, tai tai tai... No tuotahan perheen arki pitkälti oikeasti on, ja mielestäni arjesta pitää osata nauttia myös ihan sellaisenaan. Mutta mitä sitten, jos ne pyykit jää joskus laittamatta, tai jos nyt kerran unohdat paistaa sen jauhelihan, joka piti viimeistään tänään laittaa.

Sekä pyykit, että jauhelihan paistamiset unohtuivat to do -listalta eilen. Yleensä meillä on aikaa lenkkeillä vain yksinään, mutta eilen Väinölän väki vetäisi yhdessä jalkaan lenkkarit, ja lähti juoksemaan koko perheen voimin (toki V toimi valmentajana, ja komensi vanhempiin vauhtia vaunuistaan käsin). 

On hyvä joskus vapauttaa itsensä niistä arjen vaatimuksista, jotka voi ihan hyvin siirtää huomiseen (vaikka tässä tapauksessa se jääkaappiin jäänyt jauheliha on kyllä menetetty tapaus). Sen sijaan voi välillä antaa itselleen aikaa keskittyä siihen, mikä on ihan oikeasti tärkeintä. <3 Kun minulla kerran on näitä korvaamattomia ystäviä ja maailman ihanimmat mies ja poika, niin miksi en keskittyisi välillä vain nauttimaan heidän seurastaan? Ja voi kuinka paljon eilisen hetket leikkikentällä ja lenkkipolulla antavatkaan voimaa tuleviin päiviin, jolloin on taas aika pakertaa sen ihan perus arjen parissa.

Vaikka kokemukseni eilisestä oli mitä parhain, tartun silti tänään jo koulutöihin, pyykkeihin, imuriin ja moppiin. Kun hoitaa arkensa askareet kunnialla, on taas lupa nauttia yksi jos toinenkin tällainen rennompi päivä.

Rästitöitä tekemässä

Viimeisimmässä postauksessani noin ikuisuus sitten lupasin, että uutta postausta tulisi pian... No eihän siitä mitään tullut. Mutta syy on hyvä. Minua nimittäin ahdisti koko kevään ajan suunnattomasti ajatus siitä, että nuo tekemättömät koulutyöt eivät katoa, vaikka kuinka sitä toivoisin. 

Jos olisin odottanut koko kesän ja vain lomaillut V:n kanssa, olen melko varma, etten olisi pystynyt nauttimaan yhdestäkään kesäpäivästä kunnolla, sillä tulevalle lukuvuodelle kasautuvat opinnot olisivat vaanineet mieltäni ihan varmasti päivästä toiseen. Siispä tein ratkaisuni, ja päätin omistaa tämän kesän tuon lapsukaiseni ohella opinnoille. En vain jaksanut enää voivotella sitä, kuinka paljon olisi tekemistä tuon valmistumisen eteen. Ja hyvä ideahan tuo oli. Opintopisteitä alkaa ropista ihan pian, ja nyt on jo ahdistus tiessään. Vihdoinkin myös M saa tulla arkisin töistä kotiin astetta seesteisemmän vaimon luo. :D

kuva osoitteesata: https://www.pinterest.com/pin/118852877640652186/

Ja siinäpä se viesti pähkinänkuoressa. 

Kiireisenä tämä arki jatkuu edelleen, mutta tuntuu niin hyvältä, kun voi sanoa päässeensä elämässä jollakin osa-alueella kunnon harppauksen eteenpäin. Tietenkin kolikolla oli tässäkin tilanteessa se kääntöpuoli, ettei tuolle elämän sosiaaliselle puolelle ole juurikaan jäänyt aikaa. Edes tänne en ole saanut aikaiseksi päivittää kuulumisia. Onneksi perheen kesken ollaan saatu yhteistä laatuaikaa silloin tällöin, ja V:n kanssa olen silti saanut viettää aina suuren osan päivästä. Toivottavasti syksy tuo tullessaan enemmän aikaa paitsi perhe-elämälle, myös kaikille ihanille ystäville.

Seuraava postaus sisältääkin sitten jo kuvia kotimme uudesta ilmeestä, joka toki edelleen on aika askeettinen. Kuvat on jo otettunakin, eli toivoa sopii, että postaus löytää tiensä blogiin jopa ihan lähipäivinä.

terkuin

-Laura

Oma koti kullan kallis

Tässä se nyt on. Meidän oma Väinölä. Kesäkuun alussa saimme talon omaan haltuun, ja viime päivät ovatkin vierähtäneet talolla tapettia repien. Hommaa on edelleen hurjasti ja aikaa rajallisesti, joten kiirettä pitää. Vaikka emme vielä(kään) siis asu uudessa kodissamme, olemme koko perheen voimin jo ulkoilleet yhdessä pihamaalla, jotta pikkuisemmekin pääsisi jo tutustumaan omaan valtakuntaansa. :)

Pihalla liikuskelu on tuonut joka kerta uusia yllätyksiä. Tänä kesänä emme juurikaan koske pihan istutuksiin, sillä on mukava kesän kuluessa nähdä, mitä kaikkea maasta nousee. Tässä taannoin vasta oivalsin mm. takapihaltamme raparperipensaan, josta hetimmiten nappasin muutaman varren mukaan tuliaisiksi mummulaan.

 

Majailemme edelleen välillä minun ja välillä mieheni vanhempien luona. Toimettomana emme toki makoile näissä majapaikoissammekaan, vaan myös perheen pienin pääsee päivittäin puuhastelemaan kaikkea mukavaa. Tässä ollaan istutuspuuhissa mummun terassityömaalla. ;)

 Ihanaa viikkoa sinulle

- Väinölän Laura

Vapaapäivä...viikko sitten

Ooops...Did it again! Jälleen tuli tämä pitkä hiljaisuus. Kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet meille ihan super kiireisiä, mutta toisaalta viikkojen aikana on saatu paljon aikaan. Päätin nimittäin ottaa pienen spurtin opinnoissa nyt opetusharjoittelun loppuessa. Sain pisteet kotiin harjoittelusta, ja lisäksi viimeistelin 4 muuta kurssia pois päiväjärjestyksestä (vielä tosin pitää toivoa, että kaksi viimeistä tenttiä menivät läpi). 

Mutta tuli tuossa vietettyä yksi vapaapäiväkin kiireiden lomassa. Valitettavasti perheen isä ei ehtinyt mukaan, sillä työt veivät hänet taas koko viikoksi kauas meistä. V:n kanssa saimme silti vietettyä kunnon laatu-aikaa. Aamulla vierailimme omassa mummulassani, ja iltapäivä sujui rattoisasti sekin rakkaiden sukulaisten luona. Iltaan mahtui toki myös aina yhtä arvokasta äidin ja lapsen kahdenkeskistä aikaa<3

Tässä vähän kuvamaistiaisia Väinölän väen vapaapäivästä.

Ihanin mummu loihti meille aamupäiväksi raparperipiirakkaa, joka muuten maistui jo ihan kesältä! Nam!

Pieni V pääsi myös kevään ensimmäiselle puutarhakierrokselle isomummun luona. Harmi kun tuota viherpeukalon vikaa ei ole itselleni siunaantunut yhtään! Oman kotitalomme pihamaallakin on jo jos jonkin näköistä istutusta, mutta saapa nähdä, kuinka kauan ne poloiset selviävät hengissä. Ehkä minunkin olisi aika opetella vähän tuota puutarhahommaa.

Iltapäivän viihdyimme serkkuni luona. Kohdallamme on sattunut niin hyvin, että meidän ikäeromme serkun kanssa on vain 10kk, ja poikiemme ikäero vain 2kk. Ja kuten kuvista huomata saattaa, pojat viihtyvät jo keskenään melkein yhtä hyvin kuin äidit. 

Nappasinpa myös muutaman kuvan serkkuni ihanasta kodista. Ihailen hänen sisustusfilosofiaansa todella paljon, sillä hänen värikäs persoonansa näkyy viehättävällä tavalla ympäri kotia. Nämä kuvat ansaitsevat kuitenkin ihan oman postauksensa, joten lisää seuraavassa.

Parhainta kevätpäivää sinulle toivottaen

- Laura ja V

Mummulan elämää

Meidän perhe majailee tällä hetkellä V:n mummulassa, sillä vuokra-asunnosta on luovuttu ja oma koti kaipaa vielä viimeistelyä ennen muuttoa. Tämä paikka on ollut jo opiskeluvuosiemme alusta saakka tukikohtamme, johon olemme olleet aina tervetulleita. 

Ja taas saan laitella teille metsäkuvia paikasta, jossa majailemme, sillä vaikka omakin kotimme sijaitsee (ainakin oman määritelmäni mukaan) maaseudun rauhassa, sijaitsee V:n mummula Väinöläänkin verrattuna niin rauhaisassa paikassa, että tänne ei edes maailman pahuus yllä. Ja sen näkee tämän paikan ihmisistä.

Nuorelle ja kiireistä arkea elävälle perheelle toimiva tukiverkosto on kaiken A ja O. Onneksemme meillä on mieheni kanssa lähellämme paljon heitä, joilla on sydän paikallaan. He ovat niitä, jotka mahdollistavat oman opiskeluni, tukevat vaikeissa paikoissa, kyselevät kuulumisia ja kulkevat monin eri tavoin vierellä koko matkan. Meillä on kova homma M:n kanssa olla yhtäläisesti tukena näille kaikille mahtaville Luojan mestariteoksille, joista saamme joka päivä kyllä kiittää.

Näistä kultaakin kalliimmista ihmisistä kaksi asuu täällä V:n mummulassa. Täällä meidän onkin V:n kanssa hyvä hengähtää nyt, kun opetusharkkanikin on viimein ohitse. (kolme kertaa huraa!) Täällä elämä on pannukakkua ja mansikkahilloa, yhdessä juotuja iltapäiväkahveja, kahden ahkeran ihmisen omia hommia ja mahtavia rupatteluhetkiä. Ja mikä V:n mielestä ihan parasta: Tuffan traktori on täällä! <3

 

Iloista alkanutta viikkoa myös sinne ruudun toiselle puolelle!

-Väinölän Laura sekä pieni maatalon isäntä V. :)

Kevättä parhaimmillaan

Nyt viimeistään voi sanoa, että kevät on koittanut myös Väinölän kulmille. Rakastan kevättä! Ja vaikka löydänkin kyllä riemua kesän lämmöstä, sen väriloistosta ja sadepäivistä ihan siinä missä syksyn pimeistä illoista, kuralätäköistä ja ruskastakin, niin keväässä vaan on sitä jotakin. Sellaista kevätsäätä ei nimittäin olekkaan, etteikö täällä maaseudulla voisi painua ovesta pihalle ja nauttia.

Eilen ulkoilimme V:n kanssa monta tuntia päivän aikana. Ensimmäistä kertaa oli niin lämmin, että uskaltauduin jättämään villalapaset ja kypärälakit naulakkoon. Vielä V:n ensimmäisen vuoden jälkeenkin olen edelleen välillä epävarma siitä, mitä pienelle laittaa päälle? Miten pukea poika kevätsäähän niin, ettei tämän olisi liian kylmä, tai vastaavasti liian kuuma? Mitä muut äidit ovat mieltä? Koska on oikea hetki jättää pois rattaista toppapussi ja merinovillapuvut? Mikä teidän perheessä on the celsiuslukema, jolloin ei enää laiteta villasukkia kumisaappaisiin? 

Kuten kuvista näkyy, myös V nauttii keväästä kovasti uusissa adidaksen lenkkareissaan, jotka perheen isukin mielestä muuten ovat "kovin nopeen näköset". Ja kyllähän noilla lujaa tuntuu pieni mies kulkevan.

Tykkään ulkoilla pojan kanssa aina kun sää vain sallii. Eikä hän itsekään jaksaisi millään olla enää koko päivää sisällä. Ehkä kohta kun pääsemme muuttamaan tähän "Väinöläksi" ristimäämme kotitaloon, myös poitsu jaksaa temmeltää välillä myös sisätiloissa, kun neliöitä on huomattavasti enemmän verrattuna edelliseen asuntoomme.

Enää muutama viikko, ja pääsemme vihdoin tekemään talosta kotia <3 Ensimmäiset rehelliset sisustuspostaukset varmaan myös ilmestyvät tänne jo muuttolaatikkoviidakon keskeltä ennen kun ensimmäistäkään tapetin riekaletta on irrotettu seinästä. Sitä odotellessa suunnataan V:n kanssa takaisin ulkoilemaan. 

Vielä kevätpäivän kunniaksi linkki ihanaisen Mariannen blogin kevätarvontaan, jossa luvassa syötävän suloinen palkinto. :) Arvontaan pääset kuvan alta löytyvästä linkistä.

Maalaiskoti Myllyhaassa - Kevätarvonta!

Mukavaa kevätpäivää sinulle!
- Laura

Varaslähtö viikonloppuun

Meidän perheen arkiviikko loppui tällä viikolla jo keskiviikkona, kun auton nokka suunnattiin Jyväskylästä kohti kotia. Näin ollen saimme otettua varaslähdön vappuun ja viikonloppuun. Koko perheen reissu Keski-Suomeen sujui yli odotusten, ja tämä mutsi oli kyllä ihan maailman onnellisin, kun ei tarvinnut olla erossa vauvapojasta ja isästään. Pikkuinen jaksoi pitkät automatkatkin hyvin, ja paljon poju sai myös uusia kavereita, kun käytiin moikkaamassa äidin opiskelukavereita.

Torstai ja perjantai - eli koko vappu vierähti muuttaessa ja vuokrakodin loppusiivoa tehdessä. Nyt voidaan viimeinkin sanoa, että vuokra-asunnolle ollaan sanottu virallisesti heipat, ja avaimet voidaan luovuttaa huomenna oikeille omistajilleen. Nyt asumme muutaman viikon mieheni vanhempien luona, mutta ennen kuun loppua pääsemme muuttamaan omaan kotiin! <3

Toki ehdimme muuton ja siivouksen lomassa taikoa pöytään vähän herkkujakin munkkien ja siman lisukkeeksi. Tällä kertaa herkuteltiin hedelmäsalaatilla, josta pääsi nauttimaan myös perheen pienin.

 

Vinkki äideille: Myös iltapuuro maittoi V:lle huomattavasti paremmin, kun annokseen lisättiin vähän tuoretta hedelmää.

Hyvää viikonloppua sinulle!

- Laura

 <a href="http://www.bloglovin.com/blog/13979539/?claim=a2a2ebpkub9">Follow my blog with Bloglovin</a>

Hänen kuninkaallisen korkeutensa kuulumiset?

Ja hänen kuninkaallinen korkeutensa on tietysti poikamme V. Kutsumme häntä välillä tällä nimityksellä, viitaten sillä pojan äärimmäisen voimakkaaseen tahtoon ja tyyliin, jolla hän varmoin ottein pitää kurissa ja nuhteessa isää, äitiä, mummuja, leikkikamuja... Ja kaikkia muita kanssaihmisiä. :D

Tämä taaperon voimakas tahto onkin yksi aiheista, joista ajattelin kirjoittaa myös kaikille muille tämän blogin löytäville äideille ja kasvattajille. En koe lapseni olevan mikään erityisen vaikea tapaus (koska lopulta kaikki lapset ansaitsevat vanhemmalta 100%), mutta voimakas luonne hänellä on. Uskon, että itseni tavoin erityisesti monet tuoreet äidit kokevat haastavana reagoida lukuisia kertoja päivässä tilanteeseen, jossa pieni taapero muuttuu nanosekunneissa maailman seesteisimmästä päivänsäteestä totaaliseksi pyörremyrskyksi.

Mutta niin ne tämän Majesteetin kuulumiset: Viimisimmän viikon aikana isänsä kertoman mukaan hän on syönyt paljon näkkileipää, herkutellut jäätelöllä, nukkunut kuin tukki päiväuniaan (teki uuden ennätyksensä: 3h 15min) ja löytänyt vessaharjan. Kun isän ja isoäidin silmät erkani pojasta hetkeksi, oli hän tallustanut vessaan, napannut vessaharjan ja alkanut sillä siivoamaan auki jäänyttä pesukonetta. Myöhemmin saman päivän aikana poika oli tuumannut, että kyllä tuo mummun ja tuffan makkarikin kaipaa vähän siivousta...Joten ei kun vessaharja mukaan ja menoksi!

Eilen poikamme V täyttikin jo 1v 1kk. Hurjaa!<3  Virstanpylväitä on myös saavutettu nyt kun meillä kävellään lujaa, sekä lisäksi syödään ja sutataan itse lusikalla. Ruokailut sujuvat entistä paremmin, sillä ruokailua helpottamaan on suuhun ilmestynyt kolme hammasta. Meillä myös tavataan sanoja "äiti", ja toistuvasti lausuttu "ti" taitaa tarkoittaa isää. Lisäksi sanavarastoon kuuluvat "mummu" "ei" ja "entiä". Kyseessä ei siis ole kahden sanan mittainen lausahdus "en tiedä", vaan pieni veikkonen on ymmärtänyt tämän ilmeisesti yhtenä sanana. ;)

Tulevasta viikosta tuleekin V:lle jännittävä. Hän nimittäin pääsee mukaan Jyväskylään äidin kanssa. Ja otetaan me toki isikin mukaan. Kovasti on äiti jo ehtinyt organisoida parin päivän mittaiselle reissulle ohjelmaa, vaikka vähän tuo reissu jännittääkin. Lupaan tänne kirjoitella, kuinka reissu pienen kanssa onnistuu. :)

P.S Ärsyttävää, että tuo ylempi kuva ei pysy ruodussa laisinkaan. Ehkä opin tämän blogin ulkoasun hallinnan vielä jossakin vaiheessa. ;)


hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

- Laura