keskiviikko 30. marraskuuta 2016


Väinölän tonttuilut osa 1


Viimeisimmässä postauksessa lupasinkin, että ennen Joulua olemme päättäneet pojan kanssa ryhtyä tontuiksi. Tarkoituksemme on jakaa pieniä yllätyksiä läheisille ja ystäville. Ihan omasta päästäni en tätä ajatusta keksinyt, vaan kyseessä on projekti, joka minun piti toteuttaa jo aikaisemmin. Tammikuussa otin vastaan haasteen, jossa tarkoitus oli yllättää viisi omaan tilapäivitykseen vastannutta ystävää juuri alkaneen vuoden aikana. Teoriassa mahtava ihan mahtava idea. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että vasta yhteen postilaatikkoon olen vuoden aikana ehtinyt jättää kirjalahjan ja postikortin. Päätin silti saattaa tämän haasteen loppuun kunnialla ja siksi Väinölässä tehtaillaa joulukuun päivinä pieniä paketteja tuttuihin koteihin.

Samalla tahdomme V:n kanssa muistuttaa kaikkia siitä, että pienet teot merkitsevät. Ei muistamisen tarvitse aina olla suurta. Ajattele, kuinka paljon postikortti piristää, tai kuinka yksi puhelinsoitto ystävältä saattaa pelastaa kurjemmankin päivän. Tämän haasteen saat vapaasti kopioida ja ottaa käyttöön, jos itsekin tahdot piristää ystäviä keskellä pahinta joulustressiä ja kaamosta.




Eilen lähetimme V:n kanssa postinkantajan matkaan ensimmäisinä joulutervehdyksinämme kaksi Positiivarien kuvajoulukalenteria. Nämä kaunokaiset tilasin kirjepostina Harjun Paperista Jyväskylästä. Näissä joulukalentereissa on jokaisen luukun takana kuvan lisäksi jokin positiivinen lausahdus päivään.

Joulukalenterit ovat olleet itselleni aina ihan pakollinen hankinta ennen joulukuun alkua. Hassua, kuinka pieni kuva luukun takana voi merkitä Joulun odottajalle niin paljon. Jo viime vuonna sain huomata, että rakkauteni näihin kuvakalentereihin on periytyvää sorttia. Tänä vuonne pieni V ei malta edes vaatia itselleen aamupalaa ennen adventtikalenterin luukun avaamista. Viikko ennen 1. adventtia oli pienelle ihmiselle tuskaa, kun kalenteri oli olemasssa, mutta vielä siihen ei päässyt käsiksi.


Ja huomenna se vihdoinkin alkaa: joulukuu. Toiset eivät koko Joulusta piittaa ja toisille juhla vain on menettänyt vuosien saatossa merkitystään. Toivon, että jokaiselle lukijalle tämä kuukausi voisi olla kiitollisuuden aikaa. On kai naivia ajatella, ettei aikuiset kokisi Joulusta stressiä. Aika kaukaa haettua taitaa olla myöskin se, että koko ajan ja joka päivä sitä osaisi olla kuluneesta vuodesta kiitollinen. Itse ajattelin kuitenkin yrittää. Tulkoon Joulu! 


P.S. Erityisesti sinä joka vastasit mainittuun haasteeseen tammikuussa: Tarkkailehan postiasi! ;)

Mukavaa viimeistä marraskuun iltaa sinulle!
Terkuin Laura


keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Terveisiä Väinölästä

Hei vain kaikki pitkästä aikaa! Mukava huomata, että vaikka edellisestä kirjoituksestani on kulunut luvattoman pitkä aika, vierailijoita täällä on riittänyt silti. Suurin syy pitkälle kirjoitustauolleni on sentään iloinen. Alkuperäinen syyni blogin luomiselle nimittäin oli se, että Väinölän aamukahvien kautta voisin päivittää kotitaloutemme kuulumisia niillekin ystäville ja läheisille, jotka asuvat kauempana. Nyt vierähtäneen vuoden aikana olemme saaneet tavata näitä ystäviä ja tuttavia kiitettävän paljon. Kun lähdin tarkastelemaan kuluneen vuoden kalenteria, huomasin riemukseni, että joka ikinen kuukausi olemme saaneet tavata ja kahvitella ainakin muutaman ystävän, toverin, tuttavan tai sukulaisen kanssa. Mutta voi kun minulla on taas ikävä teitä kaikkia! Tulkaahan pian taas käymään!




Mutta nyt niitä kuulumisia! Meille kuuluu oikein hyvää ja pieni poikamme V on kasvanut hurjasti. Äidin vauvasta on siis kasvanut reipas ja toimelias poikaviikari, josta syyskuussa tuli myös päiväkotilainen. Kuten niin monessa muussakin perheessä, myös meillä tuota päiväkodin aloitusta odotettiin kauhun sekaisin tuntein. Ja aivan suotta! V viettää päiväkodissa vain muutaman päivän viikottain, mutta silti hoitopäivät rytmittävät mukavasti muutakin arkeamme. V on viihtynyt hoidossa hyvin, vaikka pitkien välipäivien jälkeen hän toisinaan kapinoi päiväkotiin menoa ensin kotona äidille ja vielä aamutuntien aikana välillä myös hoitotädeille. Päivien päätteeksi äitiä vastaan hoitopaikan pihamaalla juoksee kuitenkin iloinen ja reipas poika, joka lopun päivän aikana koettaa muistaa kertoa kaikki ne tärkeimmät ja kivoimmat hetket, joita tänään (omien sanojensa mukaan) "päivääkotissa" vietettiin tätien ja kevereiden kanssa.



Ja mitäs muuta? Ehkä hienointa on, että tällä hetkellä saan vastata kysymykseen "Mitäs teille nyt kuuluu?" sanoen: "Ihan hyvää. Sellaista TAVALLISTA perus arkea." Vielä viimeksi tänne kirjoitellessani epätavallinen arki olisi ollut huomattavasti korrektimpi ilmaus. Pieni lapsiperheemme on ollut turvallinen, rakastava ja kerta kaikkiaan siunattu perhe kyllä koko V:n elämän ajan, mutta vasta nyt voin todella sanoa, että arki alkaa tasaantua. Voisikohan äidin pian päättyvillä opinnoilla olla jotakin tekemistä asian kanssa?




Ja mitäs seuraavaksi olisi luvassa: Tänne ajattelin päivitellä lähi viikkoina vähän kuvakollaasia kuluneesta syksystä, juttuja Väinölän joulun odotuksesta ja lisäksi on luvassa muutama yllätyspostaus. Nämä postaukset tulevat sisältämään ripauksen joulutonttuilua. Eli ne ihan kirjaimellisesti pitävät sisällään yllätyksiä, jotka jatkavat Väinölästä joulukuussa matkaansa uusiin koteihin. ;)

mukavaa marraskuun iltaa sinulle!
terveisin Laura