perjantai 29. toukokuuta 2015

Vapaapäivä...viikko sitten

Ooops...Did it again! Jälleen tuli tämä pitkä hiljaisuus. Kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet meille ihan super kiireisiä, mutta toisaalta viikkojen aikana on saatu paljon aikaan. Päätin nimittäin ottaa pienen spurtin opinnoissa nyt opetusharjoittelun loppuessa. Sain pisteet kotiin harjoittelusta, ja lisäksi viimeistelin 4 muuta kurssia pois päiväjärjestyksestä (vielä tosin pitää toivoa, että kaksi viimeistä tenttiä menivät läpi). 

Mutta tuli tuossa vietettyä yksi vapaapäiväkin kiireiden lomassa. Valitettavasti perheen isä ei ehtinyt mukaan, sillä työt veivät hänet taas koko viikoksi kauas meistä. V:n kanssa saimme silti vietettyä kunnon laatu-aikaa. Aamulla vierailimme omassa mummulassani, ja iltapäivä sujui rattoisasti sekin rakkaiden sukulaisten luona. Iltaan mahtui toki myös aina yhtä arvokasta äidin ja lapsen kahdenkeskistä aikaa<3

Tässä vähän kuvamaistiaisia Väinölän väen vapaapäivästä.


Ihanin mummu loihti meille aamupäiväksi raparperipiirakkaa, joka muuten maistui jo ihan kesältä! Nam!


Pieni V pääsi myös kevään ensimmäiselle puutarhakierrokselle isomummun luona. Harmi kun tuota viherpeukalon vikaa ei ole itselleni siunaantunut yhtään! Oman kotitalomme pihamaallakin on jo jos jonkin näköistä istutusta, mutta saapa nähdä, kuinka kauan ne poloiset selviävät hengissä. Ehkä minunkin olisi aika opetella vähän tuota puutarhahommaa.






Iltapäivän viihdyimme serkkuni luona. Kohdallamme on sattunut niin hyvin, että meidän ikäeromme serkun kanssa on vain 10kk, ja poikiemme ikäero vain 2kk. Ja kuten kuvista huomata saattaa, pojat viihtyvät jo keskenään melkein yhtä hyvin kuin äidit. 

Nappasinpa myös muutaman kuvan serkkuni ihanasta kodista. Ihailen hänen sisustusfilosofiaansa todella paljon, sillä hänen värikäs persoonansa näkyy viehättävällä tavalla ympäri kotia. Nämä kuvat ansaitsevat kuitenkin ihan oman postauksensa, joten lisää seuraavassa.

Parhainta kevätpäivää sinulle toivottaen
- Laura ja V

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti