Aamukahvia Väinölässä

Kurkistus Väinölän kulmille

 

Tiedetään. Aloittelevan bloggaajan pahin virhe on vaikeneminen. Virhe tuli tehtyä, mutta nyt koetan korjata tämän valitettavan erheen. :)

Viime sunnuntainen äitienpäivä kului varsin mallikkaasti. Kävimme yhdessä syömässä mieheni perheen ja oman äitini kanssa. Meillä on jo muutaman vuoden ajan ollut tapana käydä yhdessä lounaalla, sillä äin yhdenkään äidin ei itse tarvitse ottaa stressiä kokkailuista, eikä "nuorisollakaan" ole mahdoton kiire syömään toisen äidin patojen äärestä toisaalle.

Tänään ennätimme käydä mallailemassa tapettien mallikappaleita ja maalisävyjä uudessa kodissamme. Kiertelimme samalla pihamaalla, ja nappasinpa muutaman kuvan mitä ihanimmasta takapihastamme, joka on varsin luonnonmukainen.

Itselleni tämä on positiivinen juttu, sillä oma sielunmaisemani on aina ollut metsä. Lapsuuteni suosikkisadut sijoittuivat useimmiten metsiin, ja parhaat leikit leikittiin serkkujen kanssa lähimetsissä. 

Pidän siitä, miltä metsä tuoksuu. Rakastan vihreän eri sävyjä ja sitä, kuinka valo ja varjot vaihtelevat metsämaisemassa. (No huh, olipa runollista) Olen niin onnellinen siitä, että nyt tätä iki-ihanaa metsää löytyy heti ikkunan takana. Niin monet aamukahvit tulee kyllä kesällä nautittua takapihalla kuusipuun katveessa. Siitä olen varma.

Millainen oma sielunmaisemasi on? Oletko niin kutsuttuja meri-ihmisiä, vai lämmittääkö mieltäsi enemmän kenties järvimaisema?

 

 

Sielläpä vilahtaa myös pala itse päärakennusta. Kyllä, se on keltainen! ;)