Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Pojan oma valtakunta

Tällainen tuli meidän V:n omasta huoneesta. Oma lähtökohtani pojan huoneen sisustuksessa oli ja on se, että lapsi ei kuulu sisustukseen! Kaikki sisustusvalinnat (erityisesti) tässä huoneessa on tehty V:n omia mieltymyksiä ajatellen. Lelut sinne, mistä pienen miehen on helppo ne saada, tarpeeksi tilaa leikkiä, ja vaikka lempparilelut olisivat kuinka rumia tahansa, ne saa olla näkösällä, jos V niin itse tahtoo. Myös värimaailmaa miettiessämme päädyimme tähän perinteiseen poikien huoneen siniseen väriin, koska V:n väri on ihan ehdottomasti sininen. Oli lopulta aika vaikeaa löytää sellainen sininen maalisävy, joka ei tekisi huoneesta liian tummaa. Tonttimme on melko varjoisa ja metsäinenkin, joten ylipäätään kaikkien huoneiden värimaailmasta oli pakko tulla aika vaalea.


Valitsimme Tikkurilan maalisävyistä raikkaan "kaiku" sävyn. Vielä maalatessamme huomasimme kuitenkin, että oli maalisävy mikä vain sininen, lopputuloksesta voisi jäädä siltikin liian tumma. Lopulta päätimme jättää yhden seinistä valkoiseksi. Tälle seinälle täytyy vain kehitellä jotakin nättiä, ja V:lle mieluista. Mitähän se olisi? Ideoita otetaan vastaan. :)


Tähänkin lopputulokseen olen silti jo tyytyväinen. Pojan oma sänky puuttuu huoneesta vielä, sillä toistaiseksi V on nukkunut edelleen vanhempien makuuhuoneessa. Sekin hyvä puoli tuossa nukkumisjärjestelyssä on, että nythän täällä mahtuu paremmin leikkimään, ja legotkin saa mukavasti levitettyä ihan melkein koko lattian leveydeltä. ;)

Mukavaa sunnuntaita sinulle
- Väinölän väki

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Illan tullen

Viime päivien säät ovat suosineet sen verran hyvin, että sisällä emme ole V:n kanssa viihtyneet päiväsaikaan. Nämä loppukesän lämpimät päivät tykkään jo itsekkin viettää ulkosalla, sillä syksyn tuntua on jo sopivasti ilmassa. Mieltymykseni syksyyn alkaa näkyä jo meillä sisälläkin sen verran, että kynttilöitä tulee sytyteltyä sinne tänne, kun ilta koittaa.

Alkakoon katsaus uuteen kotiimme keittiöstä, joka on tällä hetkellä kaikista huoneista eniten valmis. Eniten tykkään fiilistellä kettiössämme iltaisin, sillä silloin on hyvä syy nauttia myös tästä huoneen valaistuksesta.


Itse en ole keittiömme kaakeleiden, enkä keittiökaappien värin suurin fani. Onneksemme pikkuinen ruokailuryhmämme sopii väritykseltään keittiöön mainiosti. Lisäksi M löysi ja valitsi keittiöömme täydellisesti sopivan tapetin. Itse olisin valinnut aivan toisenlaiset seinäpaperit keittiöömme, mutta tähän lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. 


Kuvat ovat toki vain kurkkaus keittiöstä, mutta huoneen yleisilme välittyy näistä hyvin. Vielä täälläkin on toki tehtävää, sillä parhaillaan keittiö toimii myös väliaikaisena pyykkihuoneena, koska kodinhoitotiloissamme vallitsee edelleen hallitsematon kaaos muuttomme jäljiltä. Tästä syystä päätin vähän rajoittaa tätä ensimmäisen huonepostauksen kuvakulmaa. :D


P.S. Viimeinkin minulla on olemassa tila, johon tämä isoäitini vanha Arabian käsinmaalattu maljakko oikeasti sopii. Voipa ihminen olla pienistäkin asioista onnellinen. ;)

Aurinkoista kesäpäivää sinulle!
- Laura


perjantai 29. toukokuuta 2015

(sisustus) Inspiraatiota etsimässä


Tällä hetkellä meille on ajankohtaista tämä oman kodin sisustuksen miettiminen. Oma sisustusfilosofiani rakentuu arvostamistani asioista: luonnosta, puhtaudesta, kodikkuudesta, pienestä ja kauniista, kotimaisuudesta, historiasta ja valosta. Toki sisustukseen mahtuu myös maalaisromanttiikkaa ja ripaus moderniakin otetta. En kuitenkaan tahdo, että oma kotini tulee näyttämään sisustusliikkeeltä, tai -lehden kansikuvalta. Oman kodin on oltava asujansa näköinen. Vielä muutama viikko vierähtää, ennen kuin pääsemme näyttämään, mitä se meidän kohdallamme merkitsee. ;)

Olemme rakkaan vanhimman serkkuni kanssa käytännössä kasvaneet yhdessä, ja vuosien myötä olemme oppineet arvostamaan monia samoja asioita. Ja vaikka toisaalta olemme todella erilaisia persoonia, löytyy mm. sisustusfilosofiastamme paljon samaa.  Serkkuni on taitava sisustaja, ja voi kuinka suloisesti hän osaa somistaa esille kaikki itselleen ja perheelleen rakkaat asiat. Tässä muutamia kuvia hänen taidonnäytteestään.




Tämä kodin hengetär keräilee teepannuja, ja sen sijaan, että ne pönöttäisivät tylsästi suljetussa vitriinissä, ne ovat löytäneet paikkansa keskeiseltä paikalta osana keittiötä. Hauskaa muuten, kuinka tapetti pannujen ja purnukoiden taustalla sopii näiden keräilyaarteiden luomaan tunnelmaan. Muistaakseni ainakin yksi kuvan teepannuista on tuotu Venäjältä, ja onhan tässäkin kuvassa vähän sellaista karjalaista twistiä.



Olohuoneeseen on valittu paljon tummia sävyjä, mutta silti tunnelma ei ole missään nimessä synkkä. Ei vaikka mukaan sisustukseen mahtuu myös kallo sarvineen päivineen.


Makuuhuoneeseen on valittu vaaleita sävyjä, ja huone on somistettu yhteensopivilla elementeillä, kuten peili-ikkunalla ja pitsiverhoilla.



Ja tässä ehkä kodin vaikuttavin sisustuselementti Piku. ;)



Hyvää viikonloppua, ja kesän aloitusta
- Väinölän Laura

perjantai 1. toukokuuta 2015

zen-fiilistä työhuoneeseen



Uudessa kodissamme ei ole (vielä) tilaa erikseen sekä vierashuoneelle että työhuoneelle, joten päätimme yhdistää nämä kaksi. Siksi työhuoneen sijaan integroimme vierashuoneemme yhteyteen pienen työpisteen. Koska huone tulee olemaan ensisijaisesti vierashuone, tarkoitus on tehdä työpisteestä mahdollisimman minimalistinen osa huonetta.

Ja kuitenkin tiedän, että tässä kohteessa tullaan viettämään paljon aikaa sekä itseni että mieheni toimesta. On siis suotavaa, että tässäkin osassa kotia viihdytään mahdollisimman hyvin.




Pöytä: Bestå Burs - IKEA
Kannellinen tynnyri: Knodd - IKEA
Työtuoli: Fingal - IKEA
valaisin: Barometer - IKEA
Matto: Koodi-Duetto puuvillamatto - Hobby Hall

Todennäköisesti työpisteemme sisustus tulee olemaan kuvakollaasin tavoin hyvin pitkälti ihan rehellistä IKEA:a, mutta jos näyttää hyvältä niin mikä ettei? :)  Jännä nähdä, miltä tuo tulee näyttämään ihan käytännössä.

(kuvat osoitteista: http://data.kukkainfo.fi/ http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/categories/departments/workspaces/ http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/categories/departments/workspaces/ )


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kamala ikävä ja tapettikriisi

Tänä keväänä suoritan Jyväskylässä 3. opetusharjoitteluani. Mieheni pitää nyt isäkuukautta, ja on pojan kanssa kotona, kunnes harjoitteluni etenee täällä loppusuoralle. Kotipaikkakunnan ja Jyväskylän väliin jää reilut 200km, joten jokainen tätäkin postausta lukeva äiti voi vain kuvitella, kuinka suunnaton ikävä minulla täälä on pientä ja sitä isompaakin miestä!! :(

Itku nyt ei kuitenkaan auta, sillä pakko tämä harjoittelu on hoitaa pois alta, jos haluan joskus valmistua. Siksi olenkin koettanut pitää itseäni täällä kiireisenä. Vaikka opinnoissa täällä riittääkin tekemistä, jää vuorokaudessa vielä muutamia tunteja käytettäväksi joko murehtimiseen, tai johonkin muuhun. Päätinkin projisoida tämän suunnattoman ikävän huomattavasti pienempään, mutta ah siltikin niin rasittavaan tapettikriisiin!

Vieläkään en ole osannut päättää, millaiset seinät kotiamme tulevat koristamaan? Olen koonnut tähän joitakin ihailemiani tapettivaihtoehtoja, ja olisin kiitollinen, jos kommentoisit, mitkä näistä ovat omia suosikkejasi.

Makuuhuoneeseen olen ajatellut sinertävää värimaailmaa. En tahdo makuuhuoneen olevan sävyltään ja tunnelmaltaan tumma ja lämmin, vaan ennemmin raikas ja viileä. Ainakin yhtä seinää saisi hallita tällainen voimakkaampi tapetti.
 
1. Majvillan Apple Garden-tapetti
2. Marimekko - illalla - Maija Isola




Vierashuoneeseen olen haaveillut saavani seinällisen "Kiurujen yötä". Tämä Birger Kaipiaisen kuosi on ollut yksi suosikeistani jo pidempään, mutta mikä sävy käy parhaiten työ- ja vierashuoneeseen? Tumma, vai tämä vaaleampi sininen?

3, Birger Kaipiainen-Kiurujen yö


Myös lastenhuoneen tapetti tuottaa päänvaivaa. Valitakko seinälle lohikäärmeitä, koivuissa kipuavia oravia, vaiko sittenkin muita metsän eläimiä? Toisaalta tykkäisin itse taiteilla jonkun kuvan pojan seinälle.

4, Majvillan mallisto - Drakhimlen kuosi

5. Tämä tapetti värisilmän Lilleby-mallistosta
 Tässä muutamia pohtimiani vaihtoehtoja. Huomenna jos ehdin, kirjoittelen vähän lisää kuulumisia täältä Jyväskylän suunnalta. Tein tänään nimittäin pieniä löytöjä kotiinviemisiksi pikkuiselleni. :)

Hyvää viikkoa sinulle
-Väinölän Laura