Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämää maalla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämää maalla. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. syyskuuta 2015

Tervetuloa syyskuu!

On tämäkin. Ympärillä kaikkia harmittaa, kun kesä ja lämpimät säät loppuivat jo. Toki kesä on mukavaa aikaa, mutta meidän perheessä otetaan kyllä jo riemulla syksy vastaan. Tässä talossa ei liiemmin kaivata noita yli 24 let's go -asteita, vaan me arktiset lapset tykätään niiiiiin paljon enemmän tästä, kun ilmat viilenevät.


Lisäksi syksy voi parhaimmillaan olla ihan valtavan kaunista aikaa. Toivottavasti lehdet jaksaa riippua puissa vielä sen verran, että niiden väriloistosta saa nauttia pitkälle yli syyskuun. V on nauttinut viime päivät ehkä eniten seikkailuista omalla takapihalla. Hassua, mutta tämä pieni mies näyttää vasta hoksanneen, että tuossahan on ihan ikkunan takana vaikka kuinka mielenkiintoinen metsäkaistale, jossa riittää tutkittavaa moneksi päiväksi.




Vireyttä syksyyn meillä on lähdetty hakemaan myös lenkkipoluilta koko perheen voimin. Tähän asti olemme juosseet M:n kanssa lähinnä erikseen (eikä vähiten siksi, että suoraan sanottuna en pysy M:n perässä millään). Joitakin viikkoja sitten kokeilimme, tulisiko meistä edes suhteellisen tasavertaiset lenkkeilijät, jos M:n eteen laitettaisiin 22kg tavaraa: eli lastenvaunut ja pieni poika sinne istumaan. Kokeilu osoittautui tosi hyväksi ideaksi, ja nyt ollaan jo monina iltoina lähdetty yhdessä ulos juoksulenkkareissa. Isin ja äidin lisäksi näistä lenkeistä nauttii myös V. Näitä paikallisia lenkkimaisemia kelpaa vaunuistakin katsella.




Voitin tässä taannoin blogiarvonnan Johannan blogista: Jos sun lysti on - käsityöblogi
Näiden ihanan pehmeiden lankakerien, ja maistuvan valkoisen teen kera kelpaa päättää yksi jos toinenkin sateinen syysilta.



Näissä merkeissä meillä on otettu nyt syksy innolla vastaan. Mistä sinä syksyssä nautit?

parhain terkuin
-Laura



perjantai 21. elokuuta 2015

Näitä päiviä lisää kiitos!

Onkohan tässä blogissa vielä yhtäkään sellaista postausta, jossa en valittelisi kiireestä? Ei taida olla. Vaikka tämä näyttääkin kuvien perusteella tällaiselta "olen aloittanut elämäntaparemontin" -tyyppiseltä kirjoitukselta, kyse ei ole siitä. (vaikka semmoinenkin varmaan olisi paikallaan) Sen sijaan kyseessä on lyhyt kooste meidän eilisestä päivästä, joka oli kaikkea sitä, mitä olen jo pitkään kaivannut: kiireettömyyttä, ystäviä, liikuntaa ja aikaa perheen kesken.

Aamu alkoi normaaliin tapaan jo ennen kahdeksaa, kun V päätti, että myös äidin on aika herätä. Sen sijaan, että olisimme nousseet tuosta saman tien aamupuuron keittoon, nappasin samsungin tyynyn alta, ja nostin pojan viereeni katselemaan youtubesta traktorivideoita siksi aikaa, että myös äiti jaksaa herätä. (Ihan kaikille taaperopoikien äideille tiedoksi: John Deere, Massey Ferguson ja Valmet toimivat aina!)


Traktorit jaksoivat ihmetyttää miestä siinä määrin, että sain paitsi keittää, myös syödä oman puuroni ja juoda kahvini kaikessa rauhassa. V:n aamupalahetken jälkeen meillä oli ilo saada oma kummityttöni ja hänen rakas äitinsä kylään<3 Koko aamupäivä ennen päikkäreitä menikin vauhdikkaasti leikin ja jutustelun merkeissä.

Yleensä M:n saapuessa kotiin meillä tehdään työnjako siitä, kumpi tekee seuraavaksi mitäkin. Jos toinen laittaa tiskit ja pyykit, niin toinen sillä aikaa ruokkii pojan ja vaihtaa hänelle myös vaipan. Sitten lähdetään kauppaan, tai imuroidaan, tai tai tai... No tuotahan perheen arki pitkälti oikeasti on, ja mielestäni arjesta pitää osata nauttia myös ihan sellaisenaan. Mutta mitä sitten, jos ne pyykit jää joskus laittamatta, tai jos nyt kerran unohdat paistaa sen jauhelihan, joka piti viimeistään tänään laittaa.

Sekä pyykit, että jauhelihan paistamiset unohtuivat to do -listalta eilen. Yleensä meillä on aikaa lenkkeillä vain yksinään, mutta eilen Väinölän väki vetäisi yhdessä jalkaan lenkkarit, ja lähti juoksemaan koko perheen voimin (toki V toimi valmentajana, ja komensi vanhempiin vauhtia vaunuistaan käsin). 

On hyvä joskus vapauttaa itsensä niistä arjen vaatimuksista, jotka voi ihan hyvin siirtää huomiseen (vaikka tässä tapauksessa se jääkaappiin jäänyt jauheliha on kyllä menetetty tapaus). Sen sijaan voi välillä antaa itselleen aikaa keskittyä siihen, mikä on ihan oikeasti tärkeintä. <3 Kun minulla kerran on näitä korvaamattomia ystäviä ja maailman ihanimmat mies ja poika, niin miksi en keskittyisi välillä vain nauttimaan heidän seurastaan? Ja voi kuinka paljon eilisen hetket leikkikentällä ja lenkkipolulla antavatkaan voimaa tuleviin päiviin, jolloin on taas aika pakertaa sen ihan perus arjen parissa.

Vaikka kokemukseni eilisestä oli mitä parhain, tartun silti tänään jo koulutöihin, pyykkeihin, imuriin ja moppiin. Kun hoitaa arkensa askareet kunnialla, on taas lupa nauttia yksi jos toinenkin tällainen rennompi päivä.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Illan tullen

Viime päivien säät ovat suosineet sen verran hyvin, että sisällä emme ole V:n kanssa viihtyneet päiväsaikaan. Nämä loppukesän lämpimät päivät tykkään jo itsekkin viettää ulkosalla, sillä syksyn tuntua on jo sopivasti ilmassa. Mieltymykseni syksyyn alkaa näkyä jo meillä sisälläkin sen verran, että kynttilöitä tulee sytyteltyä sinne tänne, kun ilta koittaa.

Alkakoon katsaus uuteen kotiimme keittiöstä, joka on tällä hetkellä kaikista huoneista eniten valmis. Eniten tykkään fiilistellä kettiössämme iltaisin, sillä silloin on hyvä syy nauttia myös tästä huoneen valaistuksesta.


Itse en ole keittiömme kaakeleiden, enkä keittiökaappien värin suurin fani. Onneksemme pikkuinen ruokailuryhmämme sopii väritykseltään keittiöön mainiosti. Lisäksi M löysi ja valitsi keittiöömme täydellisesti sopivan tapetin. Itse olisin valinnut aivan toisenlaiset seinäpaperit keittiöömme, mutta tähän lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. 


Kuvat ovat toki vain kurkkaus keittiöstä, mutta huoneen yleisilme välittyy näistä hyvin. Vielä täälläkin on toki tehtävää, sillä parhaillaan keittiö toimii myös väliaikaisena pyykkihuoneena, koska kodinhoitotiloissamme vallitsee edelleen hallitsematon kaaos muuttomme jäljiltä. Tästä syystä päätin vähän rajoittaa tätä ensimmäisen huonepostauksen kuvakulmaa. :D


P.S. Viimeinkin minulla on olemassa tila, johon tämä isoäitini vanha Arabian käsinmaalattu maljakko oikeasti sopii. Voipa ihminen olla pienistäkin asioista onnellinen. ;)

Aurinkoista kesäpäivää sinulle!
- Laura


tiistai 19. toukokuuta 2015

Mummulan elämää

Meidän perhe majailee tällä hetkellä V:n mummulassa, sillä vuokra-asunnosta on luovuttu ja oma koti kaipaa vielä viimeistelyä ennen muuttoa. Tämä paikka on ollut jo opiskeluvuosiemme alusta saakka tukikohtamme, johon olemme olleet aina tervetulleita. 

Ja taas saan laitella teille metsäkuvia paikasta, jossa majailemme, sillä vaikka omakin kotimme sijaitsee (ainakin oman määritelmäni mukaan) maaseudun rauhassa, sijaitsee V:n mummula Väinöläänkin verrattuna niin rauhaisassa paikassa, että tänne ei edes maailman pahuus yllä. Ja sen näkee tämän paikan ihmisistä.























Nuorelle ja kiireistä arkea elävälle perheelle toimiva tukiverkosto on kaiken A ja O. Onneksemme meillä on mieheni kanssa lähellämme paljon heitä, joilla on sydän paikallaan. He ovat niitä, jotka mahdollistavat oman opiskeluni, tukevat vaikeissa paikoissa, kyselevät kuulumisia ja kulkevat monin eri tavoin vierellä koko matkan. Meillä on kova homma M:n kanssa olla yhtäläisesti tukena näille kaikille mahtaville Luojan mestariteoksille, joista saamme joka päivä kyllä kiittää.

Näistä kultaakin kalliimmista ihmisistä kaksi asuu täällä V:n mummulassa. Täällä meidän onkin V:n kanssa hyvä hengähtää nyt, kun opetusharkkanikin on viimein ohitse. (kolme kertaa huraa!) Täällä elämä on pannukakkua ja mansikkahilloa, yhdessä juotuja iltapäiväkahveja, kahden ahkeran ihmisen omia hommia ja mahtavia rupatteluhetkiä. Ja mikä V:n mielestä ihan parasta: Tuffan traktori on täällä! <3




Iloista alkanutta viikkoa myös sinne ruudun toiselle puolelle!

-Väinölän Laura sekä pieni maatalon isäntä V. :)