Näytetään tekstit, joissa on tunniste piha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piha. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Oma koti kullan kallis

Tässä se nyt on. Meidän oma Väinölä. Kesäkuun alussa saimme talon omaan haltuun, ja viime päivät ovatkin vierähtäneet talolla tapettia repien. Hommaa on edelleen hurjasti ja aikaa rajallisesti, joten kiirettä pitää. Vaikka emme vielä(kään) siis asu uudessa kodissamme, olemme koko perheen voimin jo ulkoilleet yhdessä pihamaalla, jotta pikkuisemmekin pääsisi jo tutustumaan omaan valtakuntaansa. :)

Pihalla liikuskelu on tuonut joka kerta uusia yllätyksiä. Tänä kesänä emme juurikaan koske pihan istutuksiin, sillä on mukava kesän kuluessa nähdä, mitä kaikkea maasta nousee. Tässä taannoin vasta oivalsin mm. takapihaltamme raparperipensaan, josta hetimmiten nappasin muutaman varren mukaan tuliaisiksi mummulaan.
 


Majailemme edelleen välillä minun ja välillä mieheni vanhempien luona. Toimettomana emme toki makoile näissä majapaikoissammekaan, vaan myös perheen pienin pääsee päivittäin puuhastelemaan kaikkea mukavaa. Tässä ollaan istutuspuuhissa mummun terassityömaalla. ;)


 Ihanaa viikkoa sinulle
- Väinölän Laura

perjantai 29. toukokuuta 2015

Vapaapäivä...viikko sitten

Ooops...Did it again! Jälleen tuli tämä pitkä hiljaisuus. Kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet meille ihan super kiireisiä, mutta toisaalta viikkojen aikana on saatu paljon aikaan. Päätin nimittäin ottaa pienen spurtin opinnoissa nyt opetusharjoittelun loppuessa. Sain pisteet kotiin harjoittelusta, ja lisäksi viimeistelin 4 muuta kurssia pois päiväjärjestyksestä (vielä tosin pitää toivoa, että kaksi viimeistä tenttiä menivät läpi). 

Mutta tuli tuossa vietettyä yksi vapaapäiväkin kiireiden lomassa. Valitettavasti perheen isä ei ehtinyt mukaan, sillä työt veivät hänet taas koko viikoksi kauas meistä. V:n kanssa saimme silti vietettyä kunnon laatu-aikaa. Aamulla vierailimme omassa mummulassani, ja iltapäivä sujui rattoisasti sekin rakkaiden sukulaisten luona. Iltaan mahtui toki myös aina yhtä arvokasta äidin ja lapsen kahdenkeskistä aikaa<3

Tässä vähän kuvamaistiaisia Väinölän väen vapaapäivästä.


Ihanin mummu loihti meille aamupäiväksi raparperipiirakkaa, joka muuten maistui jo ihan kesältä! Nam!


Pieni V pääsi myös kevään ensimmäiselle puutarhakierrokselle isomummun luona. Harmi kun tuota viherpeukalon vikaa ei ole itselleni siunaantunut yhtään! Oman kotitalomme pihamaallakin on jo jos jonkin näköistä istutusta, mutta saapa nähdä, kuinka kauan ne poloiset selviävät hengissä. Ehkä minunkin olisi aika opetella vähän tuota puutarhahommaa.






Iltapäivän viihdyimme serkkuni luona. Kohdallamme on sattunut niin hyvin, että meidän ikäeromme serkun kanssa on vain 10kk, ja poikiemme ikäero vain 2kk. Ja kuten kuvista huomata saattaa, pojat viihtyvät jo keskenään melkein yhtä hyvin kuin äidit. 

Nappasinpa myös muutaman kuvan serkkuni ihanasta kodista. Ihailen hänen sisustusfilosofiaansa todella paljon, sillä hänen värikäs persoonansa näkyy viehättävällä tavalla ympäri kotia. Nämä kuvat ansaitsevat kuitenkin ihan oman postauksensa, joten lisää seuraavassa.

Parhainta kevätpäivää sinulle toivottaen
- Laura ja V

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kurkistus Väinölän kulmille

 

Tiedetään. Aloittelevan bloggaajan pahin virhe on vaikeneminen. Virhe tuli tehtyä, mutta nyt koetan korjata tämän valitettavan erheen. :)

Viime sunnuntainen äitienpäivä kului varsin mallikkaasti. Kävimme yhdessä syömässä mieheni perheen ja oman äitini kanssa. Meillä on jo muutaman vuoden ajan ollut tapana käydä yhdessä lounaalla, sillä äin yhdenkään äidin ei itse tarvitse ottaa stressiä kokkailuista, eikä "nuorisollakaan" ole mahdoton kiire syömään toisen äidin patojen äärestä toisaalle.



Tänään ennätimme käydä mallailemassa tapettien mallikappaleita ja maalisävyjä uudessa kodissamme. Kiertelimme samalla pihamaalla, ja nappasinpa muutaman kuvan mitä ihanimmasta takapihastamme, joka on varsin luonnonmukainen.

Itselleni tämä on positiivinen juttu, sillä oma sielunmaisemani on aina ollut metsä. Lapsuuteni suosikkisadut sijoittuivat useimmiten metsiin, ja parhaat leikit leikittiin serkkujen kanssa lähimetsissä. 

Pidän siitä, miltä metsä tuoksuu. Rakastan vihreän eri sävyjä ja sitä, kuinka valo ja varjot vaihtelevat metsämaisemassa. (No huh, olipa runollista) Olen niin onnellinen siitä, että nyt tätä iki-ihanaa metsää löytyy heti ikkunan takana. Niin monet aamukahvit tulee kyllä kesällä nautittua takapihalla kuusipuun katveessa. Siitä olen varma.

Millainen oma sielunmaisemasi on? Oletko niin kutsuttuja meri-ihmisiä, vai lämmittääkö mieltäsi enemmän kenties järvimaisema?




Sielläpä vilahtaa myös pala itse päärakennusta. Kyllä, se on keltainen! ;)